Weelan tarina

Huono omatunto liikkumattomuudesta, huoli terveydestä, selkäkivut. Tuttuja asioita meille monelle. Pitäisi jaksaa kuntoilla ja käydä kuntosalilla, niinhän lehdet kirjoittavat ja asiantuntijat puhuvat. Mutta mistä motivaatiota, aikaa ja osaamista?

Nämä monelle hyvin yleiset ajatukset omasta lihaskunnon tilasta saivat Maunon etsimään sopivaa kuntolaitetta kotiin. Neliöitä ei ole liikaa, se ei saisi viedä siis paljoa tilaa. Kuitenkin sen pitäisi olla niin monipuolinen, että se toimisi kuntosalin korvaajana kotiolosuhteissa. Käytettävyydeltään sen tulisi olla niin yksinkertainen, että ei tarvisi olla ammatiurheiija, jotta sillä voisi treenata. Vaatimukset olivat liian kovat, markkinoilta ei löytyntyt yhtään mitantäyttävää kuntolaitetta. Oli siis tehtävä itse...

Syntyi ajatus Weelasta - älykkäästä kotikuntolaitteesta, jolla voisi ylläpitää ja kehittää koko kehon lihaskuntoa, ja joka opastaisi aloittelijaakin treenaamaan oikein. Welapro Oy perustettiin loppuvuodesta 2015 ja ensimmäinen Weela toimitettin asiakkaille maaliskuussa 2017. Korkeahkon hinnan vuoksi ensimmäisen Weelan asiakaskunnaksi valikoitui pääasiassa ammattilaiset, PersonalTrainerit ja fysioterapeutit. Liikkuva kuntokeskus iski myös niiden tarpeeseen.

 

Jotta visio kuntosalin tuomisesta ihmisten koteihin totetutuisi, täytyi ensimmäistä versiota parantaa. Sen hintaa tuli alentaa ja käytettävyyttä helpottaa. Niimpä seuraavan sukupolven Weela on tullut markkinoille parempana ja halvempana. Sitä myytiin ennakkoon 20 maahan ympäri maapalloa. Mauno ei ollutkaan ajatustensa kanssa yksin. Haaste oli globaali. Siinä me haluamme auttaa.

 Weela on täysin suomalainen tuote. Suomessa suunniteltu ja sen valmistus on Suomessa. Weelan teknologiaa on kehitetty vuosia ensin Oulun amattikorkeakoulussa ja sen jälkeenkin vuosia ammattimaisesti. Patentoitu tekniikka on uniikki ja ominaisuuksiltaan ylivoimainen. Tekniikasta ja sen toiminnasta lisää teknologia sivulla.

Tarinamme on kirjoitettu aiemmin mm Kalevassa ja Kauppalehdessä, lue jutut täältä.